Ilmattaren suurimman merituulivoimahankkeen Bothnian ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA) on nyt julkaistu. Hanke siirtyy kuulemisvaiheeseen. Työtä tehdään yhteistyössä konsulttiyhtiö Ramboll Finlandin kanssa.
Bothnia-hankkeen tuulivoimapuistot sijaitsevat Suomen talousvyöhykkeellä ja kokonaisuus koostuu kahdesta erillisestä hankealueesta – Bothnia ja Bothnia West. Hankkeen kehityksen yhteydessä Bothnian alue on puolittunut alkuperäisestä tutkimusalueesta ja Bothnia Westin alue pienentynyt noin 40 prosenttia.
– Tässä vaiheessa olemme päättäneet edistää projektia alueilla, joilla on mahdollisimman vähän päällekkäisyyksiä muun käytön, kuten merenkulun ja kalastuksen, kanssa. Olemme ottaneet huomioon myös syvyysolosuhteet, ja optimoidut hankealueet ovat syvyydeltään 40–120 metriä, kertoo Ilmattaren Project Manager Jori Sihvonen.
– YVA-prosessin luonteen mukaisesti aloitimme kartoittamalla suurempaa aluetta ja perusteellisten tutkimusten kautta päädymme optimoituun lopputulokseen, kun saamme lisätietoa suhteellisen tutkimattomasta merialueesta. Energiantuotannon kehittäjänä ja rakentajana tämä on meille luonteva tapa toimia. Tulevaisuuden puhdasta energiantuotantoa on kehitettävä vastuullisesti. Vahva ympäristölainsäädäntömme mahdollistaa tämän pohjoismaisessa toimintaympäristössä, sanoo Ilmattaren Regional Manager, Anna Häger.
Yksi suurimmista suomalaisista hankkeista
Ilmattaren hankealueet Bothnia on edelleen Suomen suurimpia merituulivoiman kehittämisalueita. Yhdessä hankealueet kattavat lähes 1 200 neliökilometrin suuruisen alueen ja niiden yhteenlaskettu kapasiteetti on neljä gigawattia (GW).
– Energia on kaiken perusta nyky-yhteiskunnassamme, kuten olemme oppineet turbulentteina viime vuosina. Toiminnallamme on jo nyt positiivinen ilmastovaikutus, ja mitä enemmän uusiutuvaa energiaa tuotamme, sitä nopeammin useammat yritykset ja teollisuudenalat voivat ottaa kanssamme askeleita kohti kestävämpää kehitystä. Sähköistyminen ja puhdas siirtymä edellyttävät uusiutuvan energian tuotannon merkittävää lisäämistä, Häger sanoo.
Kuulemisasiakirja
YVA-ohjelman käynnistämisen myötä Bothnia -hanke siirtyy nyt kuulemisvaiheeseen, jossa YVA-prosessin yhteysviranomainen Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) ottaa vastaan sidosryhmien, muiden viranomaisten ja yleisön lausuntoja ja näkemyksiä.
Lausuntojen viimeinen jättöpäivä on 14.6.2024.
Asiakirjat ja ohjeet,ymparisto.fi >>
Hankkeesta, ja sen YVA-ohjelmasta kertovia avoimia yleisötilaisuuksia järjestetään Raumalla, Kristiinankaupungissa ja verkossa.
Yhteystiedot
Jori Sihvonen
Project manager, Ilmatar Offshore AB
+358 40 185 4668
jori.sihvonen@ilmatar.ax
Yleisötilaisuuksia, Bothnia och Bothnia West
Verkossa
Päivämäärä: tiistai 7.5.2024
Aika: 17:30-19:30
Kieli: suomi ja ruotsi
Osallistumislinkki julkaistaan ympäristöhallinnon verkkosivuilla www.ymparisto.fi/BothniamerituuliYVA
Rauma
Päivämäärä: tiistai 21.5.2024
Aika: 17:30-19:30
Kieli: suomi
Paikka: Juhlahovi, Tikkalantie 7, 26100 Rauma
Kahvitarjoilu klo 17.00 alkaen.
Kristiinankaupunki
Päivämäärä: Keskiviikko 22.5.2024
Aika: 17.30–19.30
Kieli: suomi ja ruotsi
Paikka: Bio Dux, Merikatu 21, 64100 Kristiinankaupunki
Kahvitarjoilu klo 17.00 alkaen.
Rekisteröitymistä ei tarvita.